Syysunelmaa ja tunteiden tuskaa...



Aivan huikean hieno, aurinkoinen syyspäivä! Talo tyhjeni ja jäin yksin koiran kanssa kotiin muiden lähtiessä viikonlopuksi Raumalle. Itsellä viikonloppu menee töiden merkeissä, huomenna aamuvuoroon ja sunnuntaina iltavuoroon. Siihen väliin mahtuu myös ystäväni 50-vuotiskekkerit saunaillan merkeissä.. Ei siis sittenkään niin yksinäistä. :)

Sekä haavahoidon että YAMK-koulutusten tehtävät pyörii mielessä. Ne osittain on kyllä melko hyvällä mallilla ja ajatuksia on paljon. Jotenkin nyt en vaan saa itseäni kasattua tekemään niihin loppusilausta jotta voisin palauttaa niitä. Olen myös unohtanut lähettää haavakuvia omaan tiedostooni, joten kuvat onkin vain töissä koneella eikä minulla täällä kotona nyt liitettävissä. Taas hyvä syy siirtää tehtävät seuraavaan päivään..  Muistikin siis prenkkaa!  Ajatuksia kun on niin paljon; mieheni sairastaminen nyt päällimäisenä vaikkakin tällähetkellä kuuluu melko hyvää. Syöpämerkkerit on leikkauksen jälkeen laskeneet. Kipulääkettä kyllä kuluu melko paljon mutta se lienee melko normaalia kun kyljestä on puukolla sisään menty.. Leikkaushaavojen hoitoa olen siis saanut tehdä ihan kotosallakin.
Ajatuksia sekoittaa myös toissapäivänä saamani suruviesti minulle rakkaan tätini yllättävästä kuolemasta. Oli niin tarkoitus soittaa hänelle tänään kun on rauhallista..  Harmittaa, kun en tehnyt sitä aiemmin. Tapana oli soitella ainakin kerran kuukaudessa, elokuun puhelu jäi viimeiseksemme. Tapaamiset olivat vain harvoin pitkän välimatkan takia ja tänä vuonna, kun on nämä oman perheen asiat sekoittaneet kuvioita, emme tavanneet lainkaan.

Työssäni osastolla olen entistä enemmän saanut vastuuta haavojen hoidosta ja se tuntuu mukavalta. Ongelmaksi on nyt koitunut ajankäyttö. Niihin menee huomattavasti aikaa kirjauksineen ja se on nyt pois muusta osastotyöstä. Olisikin ihanteellista kun en olisi haavahoitopäivinä laskettuna muun osastotyön vahvuuteen, tulisi myös muutkin työt hyvin hoidetuksi listaan merkityn työajan puitteissa. Muutenkin yhtäkkiä, haavoja onkin tällä hetkellä enemmän ja painehaavariskejä on ilmaantunut paljon enemmän kuin aiemmin. Mahtaakohan johtua nyt minusta kun olen kiinnittänyt asioihin tarkempaa huomiota ja alkanut mainitsemaan asioista ääneen...?? Pian taidan saada "tietynlaisen maineen", kun hoidettavaa onkin tullut lisää. Olen nimittäin puuttunut mm. siihen, että vuodepotilaita ei voi päivisin istuttaa tuki-tai pyörätuolissa yhtäsoittoa monia tunteja..  Samoin olen  alkanut muuttaa henkilökunnan asennetta siitä, että tarviiko vuodepotilasta kääntää, jos hän nukkuu. Jostain kummasta kun muutamat ajattelee, että silloin ei tarvisi ja sitten ihmetellään kun iho punoittaa ja painehaavariskit suurenee..  Olen myös anellut geelityynyjä ja pehmusteita ym. alustoja osastolle lisää pehmentämään painetta.. saas nähdä, toteutuuko.

Opiskeluryhmämme on ihana, yhtäköyttä vetävä porukka jossa tsempataan toinen toisiamme. Aina ei pysytä opettajien ajatuksen mukana mutta onneksi aina joku nappaa asiasta kiinni ja auttaa muita. Facebook-ryhmä on myös mahtava juttu! Ensi viikolla taas tavataan...